Treenit

Ensimmäinen treenisessio koko porukalla saatiin rämmittyä läpi vähintään kohtalaisella menestyksellä. Kolmea vanhaa biisiä ja paria perusrokkicoveria soiteltiin läpi ja hyvin tuntui jäävän takaraivoon, jopa niin hyvin että seuraavissa treeneissä saadaan keskittyä melkeinpä kokonaan yksityiskohtien hiomiseen. Muutama vielä raakileena oleva biisi säästetään myöhemmäksi, parempi ensin totutella toistensa kanssa soittamiseen aikansa. Settilistaan on kaavailtu kaikkiaan pariakymmentä biisiä, joilla pitäisi ohjelmistoa riittää hyvinkin puolisentoista tuntia.

Päivällä ennen treenejä käväistiin kolmeen tyttöön poikkeamassa pankissa tiliä avaamassa. Suhteellisen suoraviivainen toimitus, vaikka lähes tunnin aikaa veikin. Jatkossa jokainen saa sähköpostiinsa kerran kuukaudessa pdf-tiedoston joka sisältää kulloisenkin kuukauden tiliotteen, sikäli siis jos se paljon puhuttu joku muistaa otteen verkkopankista ladata ja lähettää eteenpäin. Näin saavutetaan toivon mukaan mahdollisimman suuri läpinäkyvyys orkesterin rahaliikenteeseen. Samoin tulojen ja menojen kehitystä voidaan seurata hiukan helpommin. Vahingoista viisastuneena käteisen rahan käyttö pyritään minimoimaan erityisesti väärinkäytösten ja -käsitysten välttämiseksi.

Lähiaikojen suunnitelmissa on ainakin lisää treeniä ja treenikämpän järjestely fiksumpaan kuosiin, paikka kun vielä toistaiseksi on melko rytöinen luukku. Kokemus on opettanut että treenikämpällä ei ikinä ole liikaa tilaa eikä ylimääräisen romun säilytykselle siellä ole oikein mitään perusteita. Pelkästään jo roudaamisvitutus raketoi kun muun rehkimisen ohella joutuu kompastelemaan turhakkeisiin, saati että keikalle lähtiessä tarpeiston etsiminen kaiken joutavan romun keskeltä on tarpeettoman työlästä. Siispä treenikselle vain ja ainoastaan tarpeellinen laitteisto ja bonarina jakkaroita tahi sohvia sen verran että jokainen saa hanurinsa parkkeerattua palaverien ajaksi.

Seuraava postaus valottaa hiukan tarkemmin seuraavan puolen vuoden suunnitelmia: mitä tehdään, miksi ja missä järjestyksessä. Jos onni potkii niin ääntä ja kuvaakin saadaan ilmoille.

Juissi

The Beginning

Koesoitto veivattiin läpi. Rumpaliehdokkaalle aiemmin lähetetyt biisit oli selvästi kuunneltu ja sisäistetty. Tahtoo sanoa että soittamaan päästiin oikeastaan saman tien ilman sen kummempia seremonioita. Tämä ei missään nimessä ole itsestään selvää, kuten aiempien kokelaiden kohdalla huomattiin. Jos koesoittoon saapumisen ainoana vaatimuksena on että opettelee pari biisiä, niin ei pitäisi olla mahdoton tehtävä. Näin ei jostain syystä kuitenkaan aina ole, ilmiöön on törmätty kyllä ennenkin. Ehkä emme vain osanneet riittävän selkeästi tuoda julki että etsinnässä on pätevä ja kokenut ukko joka suhtautuu soittamiseen edes jollain tasolla ammattimaisesti.

Uskokaa tai älkää, mutta rumpujen soittaminen koostuu lähinnä rumpujen soittamisesta, ei missään nimessä mistään muniin puhaltelusta. Sitä soittamista sitten saatiinkin kuulla koko rahan edestä. En muista koska viimeksi olisin näin jämäkän tatsin omaavan ukkelin kanssa musisoinut. Melko nopeasti kaikille selvisi että tässä juuri on se äijä jota ollaan etsitty. Tempo pysyy, liikoihin kikkailuihin ei sorruta ja kaikki mitä tehdään, tehdään biisin ja kokonaisuuden ehdoilla. Homma vedettiin pakettiin ja saatteeksi annettiin perinteinen "älä soita meille, me soitamme teille" -fraasi. Luonnollisesti päätöstä ei voitu tehdä keskustelematta ensin asiasta keskenään. Ai miksi ei?

Bändi on diktatorinen demokratia. Suora demokratia ei näissä hommissa toimi: loputon äänestäminen ja kompromissien tekeminen johtaa lopulta vain siihen, että mitään ei saada aikaiseksi ja kokonaisuus on biisejä myöten hajanainen. Diktatorisessa demokratiassa asioista voidaan keskustella ja kaikkien mielipide otetaan huomioon, mutta jonkun tai joidenkin on otettava vetovastuu ja viime kädessä tehtävä päätökset. Samoin tällä jollakin/joillakin on oltava selkeä käsitys mihin suuntaan bändiä viedään, sekä musiikillisesti että konkreettisesti. Tässä tapauksessa nämä jotkut ovat allekirjoittanut, Iiro ja Bad Crane Samuelsson, eli vanhasta bändistä käteen jäänyt tuhokolmikko.

Taiteellinen puoli on pelkkää veteen piirrettyä siksakkia eikä siihen ole olemassa yhtään mitään yleispätevää taktiikkaa. Käytännön hommissa taas jo pelkästään järkeilemällä pääsee pitkälle: milloin kannattaa alkaa myymään keikkaa, milloin biisimateriaali on siinä kuosissa että kannattaa mennä studioon tekemään äänitettä keikkamyyntiä vauhdittamaan, mikä on orkesterin ulkoinen ilme kotisivuja ja keikkajulisteita myöten. Soppaan lisätään vielä muuttujiksi seuraavia:

- kuka minkäkin homman tekee

- jos ei tehdä itse niin kuka tekee

- kuka etsii ja kontaktoi sen kuka tekee

- mitä maksaa

- millä se maksetaan

- ai bändin rahoista?

- mistä bändi saa rahaa

- ai keikoista?

- kuka ne keikat myy, lähettelee sopimukset ja julisteet, selvittää ja järjestää keikkaliksan laskutuksen, järjestää kuljetuksen ja mahdollisen majoituksen, vuokraa pa:n ja valot jos on tarvetta, palkkaa miksaajan ja/tai kuljettajan ja/tai roudarin, pitää huolen että kaikilla on tiedossa päivämäärät ja aikataulut ja joka jätkä on paikalla kun pitää

Nämä siis esimerkkeinä. Lista on loputon. Hoidettavia asioita on tolkuton määrä ja juuri tästä syystä on oltava se joku joka pitää narut käsissään ja huolehtii kaikkein pienimmistäkin asioista. Säädön määrä on uskomaton kun keikkapaikalla 400km päässä kotoa selviää, että haikan pellit jäi auton takapenkille. Vajavaisella kalustolla muovikasseineen reippaassa nousuhumalassa ja helvetisti myöhässä keikkapaikalle saapuva bändi ei todellakaan herätä luottamusta keikan tilaajassa. Samoin negatiivisia mielikuvia herättää orkesteri, joka ensi töikseen kyselee talon miksaajalta kitarapiuhoja tai kolvia lainaan.

Toki vahinkoja sattuu, mutta suurin osa mokista on vältettävissä huolellisella organisoinnilla. Tässä on suureksi avuksi se, että jo etukäteen on määritelty vastuuhenkilö(t) joka osa-alueelle. Kuulostaa varmasti natseilulta ja kontrollifriikkeilyltä, mutta kokemus on osoittanut systeemin toimivaksi. Useissa orkestereissa on yksi puuhamies joka ottaa vetovastuun kaikesta, toisissa taas vastuuhenkilöitä on useampia. Pääasia on että edes jollakulla on sävelet selvillä. Mitä pienempi on säädön määrä, sitä paremmin voi keskittyä olennaiseen eli itse soittamiseen.

Mitä seuraavaksi? Ensi viikko tuo tullessaan reissun pankkiin avaamaan orkesterille pankkitiliä, jonka kautta kierrätetään mm. keikkaliksat ja maksetaan treenikämpän vuokrat. Pankkitili käteisen sijaan siksi, että kaikesta rahaliikenteestä jää jälki. Mitä selkeämmin on esittää tositteet rahan kulusta, sitä pienempi on mahdollisten erimielisyyksien ja konfliktien vaara tulevaisuudessa. Samalle päivälle on tarkoitus sumplia ensimmäiset treenit koko porukalla. Tavoitteena on olla kevään korvalla keikkakuosissa. Se tarkoittaa, että aikaa on pyöreästi 22 viikkoa. Amatööripohjalta, tyhjästä ja entuudestaan osin oudolla porukalla ponnistaen tiedossa on melko tiukka tinki.

Juissi

Before the Beginning

Kaikki alkoi orkesterista nimeltä Diesel Band. Tai kaikki alkoi oikeastaan nimettömästä trubaduuri-duosta. Soiteltiin Juhan kanssa saunan eteisessä kitaralla, bassolla ja jollain ihmeellisellä venäläisellä 7-kielisellä orkesterikitaralla Johnny Cashia ja viriteltiin omia biisejä. Jokusia keikkojakin tehtiin. Vähitellen virisi ajatus oikeankin bändin perustamisesta. Paikallislehden haastattelussa peräänkuulutettiin rumpalia ja basistia, eikä aikaakaan kun sähköpostiin tipahti kohtalokkaaksi muodostunut viesti jossa Marko ja Jykke ilmoittelivat haluistaan moisiin hommiin. Elettiin kevättä 2009.

Ensimmäinen treenikämppä löydettiin ja treenattiin pirusti. Alkuun värkättiin akustisena, kunnes pikkuhiljaa alettiin ilmaisua sähköistämään. Erään ZZ Top -teemakeikan yhteydessä hätäavuksi värvätty Iiro saatiin ylipuhuttua pysyväisjäseneksi kun todettiin äijän olevan kova ryyppymies ja muutenkin hieno ihminen. Jossain vaiheessa Juha siirtyi kokopäiväisesti varsinaisen orkesterinsa Diorian luotsiksi ja tilalle basson varteen saatiin Bad Crane Samuelsson, hieno mies hänkin vaikkakin perin keskinkertainen tenuttelijana. Treenikämpät vaihtui, tehtailtiin biisejä, äänitteitä, musavideoita ja keikkoja. Homma oli hyvässä nosteessa ja kivaa oli.

Keväällä 2013, viiden vuoden, parin demon ja reilun 60 keikan jälkeen homma alkoi rakoilla. Painittiin aikataulu-, ja motivaatio-ongelmien kanssa, keikat väheni eikä soittokaan tahtonut kulkea. Erinäisistä henkilö-, ja ulkokohtaisista syistä jatkaminen alkoi näyttää mahdottomalta. Homma pantiin pakettiin alkusyksystä, hyvässä hengessä ja edes kohtuullisesti mielipahaa välttäen.

Mutta periksi ei annettu. Lähes samaa vauhtia alettiin pyörittämään ajatusta uudesta kokoonpanosta. Iiro ja Samuli ilmaisivat halunsa jatkaa samaa rataa, kunhan löydettäisiin rumpali. Myös kiipparistin ottamista kokoonpanoon sumplittiin. Urkuri löytyikin yllättävän helposti ja läheltä. Mies on kaikesta päätellen vieläpä kärsivällinen, hommat kun on olleet erittäin hiljaisella rumpalin etsinnän ajan eikä se ole Mikaa vielä ainakaan saanut hermostumaan. Rumputaiteilijoita kun tuntuu olevan näillä seuduin vähän, riittävän kokemuksen omaavia vielä vähemmän.

Joitakin ehdokkaita rumpalin pestiin ilmaantui ja joitakin koesoitettiinkin. Alun vaikeuksien jälkeen alkoi näyttää jopa siltä että rumpalia pääsisi jopa valkkaamaan. Tätä kirjoittaessa on koesoittotilaisuus taas edessä muutaman tunnin päässä ja odotukset on korkealla. Parhaassa tapauksessa ratkaisun hetket ovat käsillä. Heti kun pätevä mies löytyy niin aletaan treenaamaan biisejä keikkakuntoon. Tavoitteena on olla ensi keväänä siinä kuosissa että voi huoletta alkaa kauppaamaan esiintymisiä ja haaveilemaan studiosessiosta.

Tämän blogin tarkoitus? Kertoa juurta jaksain mitä orkesterin pyörittäminen käytännössä, parhaimmillaan ja pahimmillaan, on. Karistaa hiukan sitä mystillistä ja myytillistä kuvaa rokkikukkoilusta, tarjota ulkopuoliselle näkymä kulissien taakse ja tuoda julki muun muassa se tolkuton määrä duunia joka bändin eteen tehdään. Haaveet rokkitähteydestä on kukin tahollaan haudannut, mutta mikään ei estä yrittämästä. Järkisyillä bändihommia ei voi perustella, kyse on puhtaasti rakkaudesta lajiin. Taiteesta tai itsensä ilmaisemisestakin on vaikea puhua, semminkin kun puhutaan pohjimmiltaan vain yksinkertaisten miesten yksinkertaisesta musiikista. Päivittelen blogia sitä mukaa kun jotain tapahtuu tai uusia asioita tulee eteen. Osa tulevista tapahtumista on kokemuksen perusteella arvattavissa, mutta myös ennennäkemättömiä tilanteita tulee taatusti eteen. Sehän tästä jännää tekeekin.

Juissi